Olet tässä: Etusivu Tekes                         © ProBoat 2011
Tekesin Vene-ohjelma PDF Tulosta
Kirjoittanut JL   
15.07.2009 14:52

 

 

Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus


Rahoitamme haastavia tutkimus- ja kehitysprojekteja ja edistämme yritysten kehittymistä.

Proboat-hanke kuluu Tekesin Vene-ohjelmaan (2008-2011).

 

 

 

 

 

 

 

 

PAREMPIA VENEITÄ JA PALVELUJA

 

 

Tekesin Vene-ohjelma kannustaa alan yrityksiä kehittämään liiketoimintojaan ja soveltamaan parasta saatavilla olevaa osaamista. Ohjelman tuloksena kuluttajille on tarjolla entistä parempia veneitä ja palveluja. Näitä tuottavat kannattavat ja kilpailukykyiset suomalaiset yritykset.

 

Veneala on kasvanut merkittäväksi suomalaiseksi pk-valtaiseksi toimialaksi. Suomalaisen veneteollisuuden tuotannosta menee vientiin jo 75 prosenttia. Alan kilpailukyvyn haasteina ovat nopeat muutokset tuotantoteknologiassa ja kansainvälisessä markkinatilanteessa, sekä uudet halpatuotantomaat niin lähialueilla kuin Kaukoidässä. Myös kuluttajien käyttäytymisen muutostrendit tulee tunnistaa uusien, entistä parempien tuotteiden suunnittelussa ja palvelujen tarjonnassa.

 

Vene-ohjelmassa on keskeistä hyödyntää alan yritysten, alihankkijoiden, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistä osaamista. VTT toimii ohjelman koordinaattorina kiinteässä yhteistyössä Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n kanssa.

 

Lue lisää sivuiltamme:

 

www.tekes.fi

 

tekes/vene-ohjelma


 

Viimeksi päivitetty 16.08.2011 22:20
 
Yhteistyössä:
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
deli.cio.usDiigoFacebookGoogle BookmarksGoogle BuzzLinkedinMySpaceTwitter